SARS-CoV-2-viruksen aiheuttama COVID-19-sairaus eli tuttavallisemmin korona mullisti maailmaa levitessään pandemiaksi vuoden 2020 alussa. Pörssit romahtivat, koulut suljettiin, valmiuslaki otettiin käyttöön, yli 10 hengen kokoontumiset kiellettiin ja maskin käyttö tuli pakolliseksi monessa maassa. Kun työ siirtyi kotiin, tapahtumia ei enää järjestetty ja ravintolatkin olivat kiinni, ihmiset kiinnittivät entistä enemmän huomiota asuntoonsa ja asumismuotoonsa. Asunto, joka oli…
Author: Lauri Viitanen
Osakesarja-arbitraasi Helsingin pörssissä
Kirjoitushetkellä (talvi 2022 – 2023) Helsingin pörssissä oli seitsemältä yhtiöltä useampi kuin yksi julkisesti noteerattu osakesarja: Yhden yhtiön eri osakesarjat eroavat toisistaan äänioikeuden määrän ja/tai osingon suuruuden suhteen. Osakesarjojen hinnoittelun pohjalla on kuitenkin yksi ja sama yhtiö ja siksi voisi olettaa, että osakesarjojen välinen hintaero on aina yhtä suuri. Näin ei kuitenkaan ole, joten tässä…
Osakkeiden poiminta Carhartin nelimuuttujamallin avulla
Tämän kirjoitussarjan viidennessä osassa mainittiin Carhartin nelimuuttujamalli esimerkkinä yleisessä tiedossa olevasta mallista, jolla pyritään selittämään (osake)portfolion tuottoa. Tässä osassa muodostetaan Carhartin nelimuuttujamalliin perustuva osakkeiden pisteytysmenetelmä ja tutkitaan sen tuottoa Helsingin osakemarkkinoilla. Tutkimuksessa käytetty aineisto on vertailtavuuden säilyttämiseksi sama kuin aiemmissa osissa. Listasta lyhyesti Kun varsinaiset osakkeiden pisteytysmenetelmät pyrkivät selittämään osakkeen tuottopotentiaalia, pyrkii Carhartin nelimuuttujamalli selittämään…
Sergion lista ja siihen vaikuttavat tekijät
Tämän kirjoitussarjan neljännessä osassa esiteltiin Sergion lista. Tässä osassa tutkitaan listan tuottoa Helsingin osakemarkkinoilla ja käydään läpi listan eri ominaisuuksien vaikutusta tuottoon. Tutkimuksessa käytetty aineisto on vertailtavuuden säilyttämiseksi sama kuin aiemmissa osissa käytetty. Listasta lyhyesti Sergion lista oli kirjoitussarjaa aloitettaessa v. 2016 viiden alilistan synteesi ja kattoi 28 erilaista tunnuslukua. Muuttujista kuusi perustui kokonaan tai…
An alternative to CatBoost’s Ordered Target-based Statistic
Introduction CatBoost is an open-sourced gradient boosting library that natively handles categorical features and performs well in comparison to existing publicly available implementations of gradient boosting such as XGBoost, LightGBM and H2O. [1] In this article we present the details of CatBoost’s ordered target-based statistic (ordered TBS), its analytical solution when number of permutations approaches…
Taloustaidon lista ja siihen vaikuttavat tekijät
Tämän kirjoitussarjan kolmannessa osassa esiteltiin Taloustaidon lista. Tässä osassa tutkitaan Taloustaidon listan tuottoa Helsingin osakemarkkinoilla ja käydään läpi listan eri ominaisuuksien vaikutusta tuottoon. Tutkimuksessa käytetty aineisto on vertailtavuuden säilyttämiseksi sama kuin aiemmissa osissa käytetty. Listasta lyhyesti Taloustaidon lista oli kirjoitussarjaa aloitettaessa v. 2016 yhdeksän muuttujan kokonaisuus. Muuttujista viisi perustui kokonaan tai osittain analyytikkojen tekemiin ennusteisiin….
Liisan listan tuotto ja siihen vaikuttavat tekijät
Tämän kirjoitussarjan toisessa osassa esiteltiin Taikakaavan ohella Liisan lista. Tässä osassa tutkitaan Liisan listan tuottoa Helsingin osakemarkkinoilla ja käydään läpi listan eri ominaisuuksien vaikutusta tuottoon. Tutkimuksessa käytetty aineisto on vertailtavuuden säilyttämiseksi sama, mitä Taikakaavan yhteydessä käytettiin. Ennusteet muuttujina Liisan listan yhdeksästä muuttujasta seitsemän ovat ennusteita kuluvan ja/tai seuraavan vuoden tunnusluvuista. Muuttujien hyödyllisyyteen vaikuttaa siis analyytikkojen…
Taikakaavan tuotto ja siihen vaikuttavat tekijät
Tämän kirjoitussarjan toisessa osassa esiteltiin lyhyesti Taikakaava (Magic Formula). Tässä osassa tutkitaan Taikakaavan tuottoa Helsingin osakemarkkinoilla ja käydään läpi kaavan eri osien ja muunnelmien vaikutusta tuottoon. Käytetty aineisto Tutkimuksessa käytetään Helsingin pörssissä v. 2017 alussa noteerattujen osakkeiden osavuosikatsauksia ja tilinpäätöksiä. Kaikki sitä ennen pörssistä poistuneet yritykset jätetään siis tarkastelusta pois. Yritysten tiedot haetaan Morningstar-palvelusta ja…
Backtesting the turn of the month effect of OMXH index
The turn of the month effect of stock indices is a well documented and commonly known phenomenon. A 2015 published paper and the related WSJ article explain that institutional investors require cash at the end of the month and thus sell assets, driving down the prices. At the beginning of the next month, the beneficiaries…
Cryptocurrency arbitrage – a preliminary analysis
Arbitrage is the simultaneous purchase and sale of an asset to profit from a difference in the price [Investopedia]. A cryptocurrency arbitrage scheme could have for example the following steps: Trader chooses market places M_1, M_2, …, M_n to sign up to and trade in. Trader chooses cryptocurrencies C_1, C_2, …, C_k to trade in…